• Pääsivu
  • Hankeen jäsenet
  • Blogi
  • Sarjakuvat
  • Tarrat
  • Yhteystiedot
  • English
blogi
  • Home
  • Blogi
  • Juliste hyllylle, asia käsitelty? Murros ja mikä sen aiheuttaa

Juliste hyllylle, asia käsitelty? Murros ja mikä sen aiheuttaa

Kirjoittajat:

Warda Ahmed, JAKKE, Hannele Richert, Johanna Rojola

Parhaillaan (20.–24.3.) käynnistyvän sarjakuvafestivaali Tampere Kupliin nyt jo hyllytetty juliste aiheutti keskustelua sarja- ja pilakuviin luutuneesta piilorasismista. Juliste hyllytettiin ja kuva vaihdettiin, onko asia nyt loppuunkäsitelty? Tästä se käsittely vasta alkaa!

Tampere Kuplii on tärkeä tapahtuma sarjakuvavuodessa, ja sillä on ihailtava kyky syleillä erilaisia yleisöjä menneiden vuosikymmenten undergroundsarjakuvan harrastajista nuorempaan, mangasuuntautuneempaan sarjakuvaväkeen. Festivaalin osana on alusta asti ollut laaja manga- ja animekentälle suunnattu ohjelmisto, esimerkiksi cosplay-pukukilpailu, mangatapaamiset, omaa puheohjelmaa ja taidekuja. Kupliin yhteydessä myös jaetaan alan arvostetuin albumipalkinto Sarjakuva-Finlandia.

Ulkopuolelta ehkä yhtenäisenä näyttäytyvä sarjakuvaskene koostuu hyvin eri tavalla ajattelevista ihmisistä, joista osa on valmiimpia erilaisiin muutoksiin ja saattaa kaivata niitä kipeästi. Tänä vuonna festivaalin teema onkin osuvasti ‘murros’. Julistekuva sekä sekä sen vaihtamisesta seurannut tuohtuminen “sensuurista” ja “mielensäpahoittamisesta” paljastivat Suomen sarjakuvakentässä piileviä rakenteellisia ongelmia, joita on syytä ryhtyä purkamaan. Piirtämiskulttuuri on murroksessa, ja siihen on hyvä syy. Tarmo Koiviston hahmo Mukku Al-Zomal jatkaa karikatyyriperinteen rasistista mustuuden kuvausta ilmiselvän stereotyyppisesti, mutta silti juliste päätyi tuotantoon ja levitykseen asti vain kuukausi ennen festivaaleja. Kuva hylättiin anteeksipyynnön kera vasta, kun sarjakuvantekijät ja -lukijat huomauttivat julisteesta sosiaalisessa mediassa. Stereotypia täytyy saada osoittaa silloin kun se huomataan, jottei se jatkaisi edelleen elämäänsä “normaalina” sellaisissakin yhteyksissä, joiden intentio ei ole rasistinen.

Kysymys ei ole siitä että joku yksittäinen henkilö olisi paha ja rasisti vaan siitä, että tuotamme ja uusinnamme rasistista kulttuuria. Itse kukin huomaa välillä käyttävänsä jollakin tavalla syrjivää kieltä ja silloin täytyy tarkistaa omaa toimintaansa. Rakenteellinen rasismi ympäröi meidät: olemme kasvaneet siihen, ja myös sarjakuvaperinne on kyllästetty sillä ilmiselvin ja piilevin merkein. Rasistikortti menee monilla tunteisiin ja rasistiksi kutsuminen on kamalampi loukkaus kuin n-sana. Ajatellaan myös, että “värisokeus” on hyväksyttävä argumentti – että säännöt ovat kaikille samat valta-asetelmista riippumatta. Sananvapauden määritelmä joustaa sen mukaan, kuka on äänessä.

Tarmo Koivisto päivitteli iltapäivälehden haastattelussa huvittuneena nykynuoristakin löytyvän mielensäpahoittajia. Jos vanhan polven toimijat eivät ole vieläkään havahtuneet siihen, että maailma ja sarjakuvakenttä muuttuu, lienee syytä herättelyyn.

Tampere Kuplii tarjoaa nyt hyvän tilaisuuden pohtia representaatioiden ja inkluusion merkitystä sarjakuvatapahtumassa. Oikeastaan koko sarjakuvakentän sietäisi miettiä seuraavia kysymyksiä: Halutaanko, että kaikki ovat aidosti tervetulleita? Esteettömyyden kysymyksiä pitää pohtia koko ajan tapahtumapaikkojen ja toimipisteiden muuttuessa. Tiedotuksessa ja tuotannossa pitää kouluttautua ja/tai rekrytoida uutta verta. Päättävässä asemassa olevat saattavatkin olla määrävähemmistö, jonka ääni vain kuuluu muita kovempana. Kun pohditaan epätasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sarjakuvataiteen kentällä, sitä soisi sarjakuva-alan kaikkien toimijoiden kuuntelevan. Jos vanhat, rakkaat klassikot sattuvat, ja usein sattuvatkin, nyt olemaan kyseenalaisia niin tasa-arvon kuin yhdenvertaisuudenkin näkökulmasta, tämä pitää voida ja saada sanoa ääneen.

Kritiikille on syytä antaa tilaa, mikään ei saa olla pyhää. Nettikeskustelussa julisteen kritisoinnin aloittaneiden harteille jäi myös sen selittäminen, miksi kyseessä ei ole sensuuri, kun yhteisö paikallistaa ongelman ja huomauttaa siitä toimijoille. Nuorta polvea, joka tällä hetkellä tulee festivaaleille yleisönä ja tekijöinä, kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. Kun tapahtumien kävijöitä on monenlaisia, myös järjestäjätahojen olisi heijastettava tätä: vastaavia virheitä ei tapahtuisi yhtä helposti, jos tiimi olisi moninaisempi. Esimerkiksi ruotsalainen Galago-kustantamo otti vaivihkaa käyttöön 50 prosentin naiskiintiön julkaisemiensa sarjakuvantekijöiden joukossa. Valinta vaikutti myös julkaisusisältöön, jolle löytyi pian kasvava yleisö, jolle kukaan ei aiemmin ollut tarjonnut sarjakuvaa. Myynti ja tilaajakanta kasvoivat laajemmassa mittakaavassa jatkuvasti kutistuvilla markkinoilla!   

Hyvä sääntö saavutettavuuden edistämiseen on, ettei ajatella: “JOS kuulijoissa on vähemmistön edustajia…”, vaan ajatellaan, että heitä ON. Sillä useimmiten näin on, vaikkei siltä päällisin puolin näyttäisi. Olettamalla yleisönsä todellista yksipuolisemmaksi on vaarassa itse jäädä yksin.

Julistekohun yhteydessä vedottiin paljon siihen, etteivät kommentoijat tunne Mämmilää ja sen tekijän intentioita. Taustaoletus yhtenäisestä lukukulttuurista ja juuri tietynlaisesta sarjakuvakaanonista heijastelee ajatusta myös siitä, että ensin luetaan mangaa tai nettisarjakuvaa ja sitten siirrytään “oikean sarjakuvan” pariin. Toki voi olla hyvä tuntea klassikoita jotta tietää, mihin viitataan, mutta on tärkeä kiinnittää huomio myös siihen, kuka tärkeyden määrittelee ja miten kaanoneita luodaan. Kulttuuri ja sen tulkinnat muuttuvat. Ehkä 1800-luvulta periytyvän fennomanian jäljissä Suomessa ajatellaan, että meillä on monokulttuuri, mutta todellisuus on aina ollut moninaisempi.

Mämmilän Mukku on 1990-luvun hahmo ja tehty silloisessa ympäristössä. Stereotyyppistä kuvastoa tuotetaan kuitenkin sarjakuvakentällä edelleen, esimerkkinä viime vuonna kokoelmana julkaistu Arto Nyyssösen Mamoud. Keskustelu toiseuttavan hahmosuunnittelun purkamisesta ei ole uusi, mutta se kaipaa jatko-osaa. Aiemmin feminismi on reagoinut sarjakuvahahmojen sukupuolistereotypioihin. Yhtä olennaista on puuttua etnisyyden esittämiseen piirroksissa. Stereotyyppisesti rakennetussa sarjakuvassa yksi hahmo edustaa helposti vain omaa ryhmäänsä ja määrittyy vain sen kautta, mitä oletettu lukija ryhmältä haluaa: naishahmo on joko seksikäs tai antiseksikäs, musta hahmo joko iloinen viihdyttäjä tai tylsä laiskuri. Samoin kuin käyttökieltä arvioidaan uudelleen tarpeen mukaan, myös piirroksiin luutuneita loukkaavia “normaaleja” on tarpeen ravistella. Sarjakuva perustuu omalle kielelleen, jossa on ajan saatossa muodostuneita konventioita. On terveellistä tarkastella näiden konventioiden vaikutusta nykyiseen “kieleen” kriittisesti – onko tarvetta muutoksille? Nuorempi polvi seisoo edeltäjien harteilla ja näkee sieltä kauemmas, siksi heitä kannattaa kuunnella.

Siinä missä piirtämiseen tarvittava tekniikka päivitetään tarpeen vaatiessa uuteen versioon, myös sisällöllinen tieto tulisi päivittää. Nykyisin on valinta jos päättää pysyä tyhmänä – ja jos joku huomauttaa käytöksestä, sehän on lahja joka kannattaa hyödyntää!

Piirtäjä, joka on ehkä päässyt opiskelemaan alaansa, valmistunut ja saa juttujaan julki on hyvässä asemassa. Näkyvyys on valtaa. Hän voi määrittää ja uusintaa kulttuuriamme, tarinoitamme. Vallan mukana tulee vastuu. Myös vastuu siitä että päivittää tietonsa. Vastuu että ymmärtää valtapositionsa. Vastuu että faktat ovat oikein. Valta jakaa, viitata ja vinkata. Taiteilija voi parhaimmillaan luoda uusia todellisuuksia. Ristiriita omien tarkoitusperien ja lukijan ymmärtämän viestin välillä tekee piirtäjän olon epämukavaksi. Puolustusreaktiona usein kuultu “En tullut ajatelleeksi!” vaikuttaa tahalliselta väärinymmärrykseltä, jos omia toimintatapojaan ei ole valmis arvioimaan uusiksi. Karikatyyri on tyylilajina tässä mielessä ehkä vaikein, sillä sen perinne on niin tiukasti kiinni juuri stereotypioissa ja ihan puhtaassa rasismissa. Silti ja juuri siksi myös sitä on voitava arvostella.

Valtaa ja näkyvyyttä saavuttaneilla tekijöillä on myös vastuu nuorisosta. Jos Tarmo Koivisto halusi Mukun hahmolla rikkoa suomalaisten käsityksiä afrikkalaisista, voisiko aikomuksen päivittää tähän päivään? Olisiko mahdollista eläytyä niiden mustien nuorten asemaan, jotka käyvät Tampere Kupliissa ja näkevät itsensä esitettävän tällä tavalla? Julisteen näkeminen voi etäännyttää siinä määrin, ettei halua osallistua koko tapahtumaan. Siksi on tärkeää, että Tampere Kuplii reagoi asiallisesti. Tärkeää on myös, ettei keskustelun aloittaneita jätetty yksin. Jo nettikeskustelussa julistetta vastaan puhuivat queer-sarjakuvantekijät ja -festarikävijät. Solidaarisuuden toivoisi ulottuvan queer-piirejä laajemmalle. Puolestaloukkaantujat, jotka sarjakuvaskeneen kuulumattomina trolleina julistivat kommenttipalstojen alalaidoissa, etteivät ole ikinä käyneet sarjakuvatapahtumassa eivätkä kyllä nyt ainakaan tule, eivät kuitenkaan edistä asiaa.

Hyvin aikein liikkuvat, väärinymmärretyksi itsensä kokevat piirtäjät voisivat puolustelun sijaan pysähtyä kuuntelemaan niitä ihmisiä, joita asia koskee. Asiaa tutkimalla voi päästä jyvälle jostain, mikä pian näkynee kulttuurikentällä suurempana murroksena.

Tämä voisi olla hyvä kohta aloittaa myös festivaalien yleisön tutkiminen: esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella tehdyssä Helsingin Sarjakuvafestivaalien kävijätutkimuksessa kävi ilmi, että keskimääräinen kävijä oli alle kolmekymppinen korkeakoulutettu nainen, mutta silloin festivaalilla ei ollut edes naisten mallisia t-paitoja myynnissä. Etenkin julkisella rahalla täytyisi aidosti tarjota palveluja KAIKILLE.

Yleisön moninaisuus saattoi tulla Tampere Kupliin järjestäjille yllätyksenä. Mitä oikeastaan tiedämme siitä, ketkä sarjakuvia lukevat ja tekevät? Tekevätkö tapahtumat kävijätutkimuksia tavanomaista vapaaehtoista palautteenkeruuta laajemmin? Miten resurssit alalla jakautuvat? Kuka saa juttunsa julki, miten apurahat jakautuvat? Kaikesta tästä olisi hyvä tietää lisää.

jakke UUSIrasmus2

Kuvituksena toinen sivu vierailevan kirjoittajan sarjakuvasta, joka on osa rasisminvastaista Hyväpuhe-kampanjaa. Taiteilijanimellä JAKKE esiintyvä piirtäjä otti aktiivisesti kantaa myös julisteesta käytyyn nettikeskusteluun. 

 

Antirasismi, Vieraileva kirjoittaja, Karikatyyri, Tampere Kuplii, Rasismi, JAKKE, Hyväpuhe

  • Created on .
℅ Ralf Kauranen, Kotimainen kirjallisus, 20014 Turun yliopisto
℅ Ralf Kauranen Department of Finnish Literature, FI-20014 University of Turku, Finland
This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.