• Pääsivu
  • Hankeen jäsenet
  • Blogi
  • Sarjakuvat
  • Yhteystiedot
  • English
blogi
  • Home
  • Blogi
  • Kuuluminen on kiinnittymistä Sanna Hukkasen sarjakuva-albumissa Juuri

Kuuluminen on kiinnittymistä Sanna Hukkasen sarjakuva-albumissa Juuri

Kirjoittanut Olli Löytty


Kun puhutaan ihmisten kuulumisesta johonkin paikkaan, juuri on vahva metafora. Samalla tavalla kuin juuret kiinnittävät kasvin maahan, myös ihmisen ajatellaan kasvattavan kiinteän yhteyden asuinpaikkaansa.

Metaforalla on myös kääntöpuolensa. Juureton ei kuulu tänne.

Sanna Hukkasen omaelämäkerrallinen sarjakuva-albumi Juuri (2015) kertoo kotoutumisesta. Juuri toimii albumissa sekä temaattisena että visuaalisena metaforana. Yksilö kasvattaa juuria asuinpaikkaansa, sukupolvien välillä kasvaa juurakkoa ja sukujuuret kietoutuvat yhteen puunjuurten kanssa.

 Juuren alussa vastikään Tansaniasta Suomeen muuttanut suomalais-tansanialainen pariskunta ihmettelee uuden kotipaikkansa elämänmenoa. Tarinan kertoja-päähenkilö havainnoi Suomea paitsi paluumuuttajan silmin myös peilaamalla tansanialaisen puolisonsa reaktioita. Siinä missä hiihtäjä talvisessa metsässä naurattaa tansanialaismiestä, aiheuttavat ohiajavasta autosta huudetut rasistiset iskulauseet kummastusta molemmissa: ”Tässähän paljastuu uusia puolia hiljaisista suomalaisista…”

Sukujuuriaan kertojahahmo tutkii isoäitiään haastattelemalla. Karjalan murteella kerrotut elämänvaiheet vertautuvat lopulta tansanialaiseen elämänmenoon. ”Onhan se aika erilaista”, myöntelee Afrikassa asunut lapsenlapsi, ”mutta ei ehkä kuitenkaan niin kovin erilaista kuin siun lapsuuden Suomessa…”

Yhdessä albumin tarinoista ollaan telttaretkellä metsässä. Kuvissa pariskunnan makuupussihahmot muistuttavat matoja tai siemeniä. Unessa ihmishahmoista alkaa kasvaa juuria, jotka ”levittäytyvät yhä kauemmas” ja ”kurottautuvat uteliaina kohti uutta” mutta tunnustelevat kasvaessaan samalla muita, puitten ja ihmisten juuria.

Juuri-albumin viimeinen tarina, ”Jälkikasvu”, keskittyy pariskunnan noin kolmivuotiaaseen tyttäreen. Perheen isää nähdään lähinnä vain leikkimässä tyttärensä kanssa legoilla. ”Unatengeneza nini?” kysyy isä swahiliksi ja tyttö vastaa: ”No siitä tulee meijän koti!”

Kaksikielinen kohtaus kertoo tyttären merkityksestä pariskunnan kotoutumisprosessissa: ehkä hänet voisi tulkita jonkinlaiseksi juureksi, joka kiinnittää koko perheen asuinpaikkaansa. Kuvassa tytärtä ympäröi eräänlainen viiniköynnös, joka ei kuitenkaan kasva juuren lailla maan sisään vaan ulospäin kohti taivasta.

Illalla äiti lukee tyttärelleen kirjaa, joka lainauksen perusteella on Janoschin kuvakirja Oi ihana Panama. Se kertoo pikku karhusta ja pikku tiikeristä, jotka löytävät Panama-tekstillä varustetun banaanilaatikon ja päättävät lähteä etsimään tuota kiehtovan kuuloista paikkaa. Matkallaan he kysyvät kaikilta vastaantulijoilta reittiohjeita mutta päätyvät lopulta – sitä itse kuitenkaan oivaltamatta – takaisin lähtöpisteeseen ja jatkavat elämäänsä tyytyväisenä unelmiensa maassa.

Janoschin kirjan voi tulkita albumin kokonaisuutta esittäväksi pienoiskuvaksi eli mise en abymeksi. Samalla tavalla kuin karhu ja tiikeri, Tansaniasta takaisin Suomeen palaava kertojahahmo palaa takaisin lähtöpisteeseen, ja samalla tavalla myös hänellä on vaikeuksia tunnistaa kotimaataan. Yhtä kaikki koti löytyy ja sinne juurrutaan.

Sanna Hukkasen Juuri osoittaa, että juurten kasvattaminen on prosessi, eikä kyse siis ole mistään syntymässä lankeavasta paikasta maan päällä. Erilaisten hahmojen – paluumuuttajan, maahanmuuttajan sekä heidän lapsensa – avulla albumi osoittaa prosessin perimmäisen sosiaalisuuden. Kukaan ei kotoudu yksin.

Monikielisyys, Sanna Hukkanen, Juuri, Oi ihana panama, kulttuurien kohtaaminen, monikulttuurisuus, mise en abyme, Olli Löytty

  • Created on .
℅ Ralf Kauranen, Kotimainen kirjallisus, 20014 Turun yliopisto
℅ Ralf Kauranen Department of Finnish Literature, FI-20014 University of Turku, Finland
This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.